Etusivu

Yhdessä paremman työelämän puolesta

Viikon sananparsi:
Mitä meillä ei oo, sitä meillä ei tarvita.

Oulun Työterveys mukana Suomen parhaiden työpaikkojen 2012 joukossa

Oulun Työterveys menestyi Suomen parhaat työpaikat 2012 -tutkimuksessa. Tutkimukseen osallistui kaikkiaan 144 organisaatiota. Oulun Työterveys oli mukana tutkimuksen yleisessä sarjassa. Suomen parhaat työpaikat -tutkimuksessa menestymisen erityisen merkitykselliseksi tekee se, että Oulun Työterveys on julkisen sektorin työpaikka ja tuottaa itse asiakkailleen työhyvinvoinnin palveluita. Työterveys sijoittui parhaiden työpaikkojen listalle myös viime vuonna.

Oulun Työterveys on Oulun kaupungin liikelaitos, joka tuottaa sekä laadukkaita työterveyspalveluita että niitä täydentäviä monipuolisia työhyvinvointipalveluita Oulun kaupungin alueella. Yrityksille, yrittäjille sekä maatalousyrittäjille tarjotaan ennaltaehkäisevän työterveyshuollon palveluita.

Teemme työhyvinvointia yhdessä asiakkaan kanssa. Olemme mukana asiakkaan strategian mukaisessa henkilöstön työhyvinvoinnin kehittämisessä ja turvaamisessa. Työyhteisön ja yrityksen toiminnan sujuvuuden kehittäminen ja hyvän työilmapiirin rakentaminen ovat vahvuuksiamme. Hyvässä työilmapiirissä syntyy hyviä tuloksia.

Tiedotteet:

26.3.2012 Oulun Työterveys laajenee Haukiputaalle Lue tiedote >>
29.2.2012 Oulun Työterveys Oulun Omahoidossa Lue tiedote >>
18.1.2012 Oulun Työterveys laajenee Lue tiedote >>