Palvelut Dephoituu tiedote
Yksi kaikkien ja kaikki terveyden puolesta

Dephoituu tiedote

DEPHOITUU-malli auttaa masennuksesta toipumisessa

Masennus on merkittävä sairauspoissaoloja ja ennenaikaista eläköitymistä aiheuttava sairaus maassamme. Suurin osa masennusperusteiselle työkyvyttömyyseläkkeelle jääneistä ei ole saanut ajoissa riittävää hoitoa. Sairauspoissaolon pitkittyessä työhön palaamisen todennäköisyys pienenee olennaisesti. Esimerkiksi puolen vuoden sairauspoissaolon jälkeen työhön palaa enää vain noin puolet. Hoitoon tuleekin liittää aktiivinen seuranta sairauspoissaolon aikana.

Oulun Työterveydessä on otettu aktiivinen rooli masennuksen hoidossa Työterveyslaitoksen laatiman masennuksen hyvän hoitokäytännön mukaisesti. Mallilla halutaan tiivistää työpaikan, työterveyden ja psykiatrian erikoisosaamisen yhteistyötä. ”Kyseessä on merkittävä edistysaskel, sillä työterveyshuollon roolia masennuksen hoidossa ei ole aikaisemmin määritelty. Työterveyshuolto on avainasemassa työikäisten hoidon järjestelyssä”.

Oulun Työterveys tarjoaa asiakkailleen masennuksen hoitoon kohdistettua DEPHOITUU- palvelua, mikä täydentää olemassa olevia työterveyshuollon perustoimintoja.

Tavoitteena on

  • masennusta sairastavan työntekijän tukeminen työssä jaksamisessa
  • työntekijän seuranta ja tukeminen mahdollisen sairauspoissaolon aikaina sekä työhön palatessa sairauspoissaolon jälkeen

Tavoitteiden saavuttamiseksi

  • masennuksesta toipuva käy kahdenkeskisiä keskusteluja depressiohoitajan kanssa säännöllisesti
  • yksilökäyntien vaihtoehtona on mahdollista osallistua ryhmämuotoiseen depressiokouluun
  • toipumisen eri vaiheissa hyödynnetään depressiohoitajan, työterveyslääkärin, -psykologin, -fysioterapeutin, -hoitajan sekä psykiatrin monialaista osaamista.
  • hoito toteutuu tiiviissä yhteistyössä perustiimin kanssa koko hoitoprosessin ajan

Lisätietoja Oulun Työterveyden mielenterveystyöstä saa Työterveyden asiakaspalvelusta sekä asiakasvastuullisilta työntekijöiltä tiimeistä.

Ryhmämuotoisesta depressiokoulusta lisätietoja antavat työterveyspsykologi Jonna Saxholm-Thil ja työterveyshoitaja Marja Saarela.


i Työterveyslaitoksen tutkimusten mukaan
ii Ylilääkäri Jorma Kiuttu, Kelan Pohjois-Suomen aluekeskus; Kaleva, marraskuu 2009