Uutiset Liikunta sulattaa vatsan epäterveellistä rasvaa
Yksi kaikkien ja kaikki terveyden puolesta

Liikunta sulattaa vatsan epäterveellistä rasvaa

Ylipainoisen painonpudotus ja liikunta kohentavat tehokkaasti terveyttä. Terveydelle erityisen haitallinen vatsaontelon rasva alkaa sulaa ensimmäisenä, kunhan vain aloittaa liikunnan.

– Vaikka paino ei heti laskisi, terveysvaikutukset ovat jo alkaneet, sanoo lääketieteen tohtori Kirsi Pietiläinen.

Pietiläinen tekee tutkimusta Husin lihavuustutkimusyksikössä.

Suomalaisen lihavuustutkimuksen mukaan jo terveiden lihavien ihmisten elimistöstä löytyy tarkoissa tutkimuksissa haitallisia muutoksia. Niitä on maksassa, verisuonissa ja vatsaontelossa. Tavallisissa verikokeissa nämä muutokset eivät vielä näy.

Pietiläinen kehottaakin ylipainoisia valpastumaan ja muuttamaan elintapojaan, jotta he välttyisivät tyypin 2 diabetekselta ja verisuonitaudeilta.

Suomalaisista naisista noin puolella ja miehistä kahdella kolmesta on liikapainoa.

(STT)