Oulun Työterveyden Näyttämö
Oulun Työterveyden näyttämön kesäjuhlien 2011 produktio Noin kolme sisarta
Noin Kolme Sisarta on Reijo Paukun vuonna 1979 kirjoittama näytelmä, josta Oulun Työterveyden Näytelmäryhmä esitti Hannu Päkkilän ohjaaman huikean ensiversionsa työpaikan omilla kesäjuhlilla 6/2011. Näytelmä sai yleisöltään varauksettoman suosion.
Noin kolme sisarta on tarinaltaan tiivis, mukaansa vauhdilla vievä komedia. Juonen taustalla on klassikkonäytelmä Kolme sisarta ja se on kirjoitettu Paukun sanoin vapaasti Anton Tsehovia rienaten. Lyhyehkön esityksen aikana ehditään käydä läpi suuria tunteita. On rakkauden ja hellyyden kaipuuta, valtasuhteita, ihmisen erehtyväisyyttä ja heikkouksia; kaikkia näitä on tarjolla. Oleellinen osa juonta on huumorin hyödyntäminen koko näytelmän läpi, tarjolla on rönsyävää draamaa ja hauskuutta mukavassa paketissa.
Amatöörinäyttelijät eläytyvät hienosti suuriin tunteisiin, ja roolihahmojen eleet ja teot tuntuvat kaikessa raadollisuudessaan ymmärrettäviltä ja inhimillisiltä. Hyvin ohjatun ja näytellyn kokonaisuuden täydensi Oulun Kaupungin teatterin puvustamosta löytyneet näyttävät rooliasut.
Jos pitää yhdistelmästä kiinnostava juoni ja nauru, niin Noin Kolme Sisarta- näytelmästä ne löytyvät. (M.P. ja T.K.)
Näytelmän toinen esitys oli yleisölle vapaasti nähtävissä Oulun taiteiden yössä 25.8. 2011
Näyttelijät: työterveyspsykologi Heli Nätti, vastaava laboratoriohoitaja Eila Rantsi, työterveyslääkäri Pauliina Luukkonen, työterveyspsykologi Jonna Saxholm-Thil ja työterveyslääkäri, tiimivastaava Vesa Salo
Ohjaaja: Hannu Päkkilä
Näytelmän esitysoikeuksia valvoo Suomen Näytelmäkirjailijaliitto - Finlands Dramatikerförbund ry.
|